RETRIITTI OHJELMA KLIKKAA KUVAA AVATAKSESI TIEDOSTON
PETRI RÄISÄNEN
ASTANGAJOOGA KESÄRETRIITTI
TUOMISTON KARTANOLLA
25.-30.7.2023
RETRIITTI ON VARATTU TÄYTEEN !
FULLY BOOKED !


HISTORIALLINEN TUOMISTON KARTANO
Tuomiston Kartano on vanha perinteinen
sukutila, jonka juuret ulottuvat 1500-luvulle. Sen ainutlaatuinen henki
on jalostunut useiden sukupolvien, tilaa omistaneiden ritarien ja tilan maille haudattujen viikinkien aikana. Nykyisellä omistajasuvulla Tuomiston tila on ollut 1870-luvulta lähtien. Keskellä kauneinta
Pirkanmaata sijaitseva kotikartano lepää korkealla mäellä Karkussa, josta avautuu upea maisema alas Rautaveden kansallismaisemaan.Tuomiston miljöö on boheemin taiteellinen,ripauksella iloista eleganssia ja ajan kerrostumia. Kartano on myös yksityiskoti, mikä varmistaa lämpimän kodikkaan huolenpidon vieraista ja tiloista.
RETRIITTILÄISTEN KÄYTÖSSÄ
Korkeatasoinen Tuomiston Kartano
- Suuri maisematerassi ruokailuun ja huokailuun
- Kauniit, mukavat, suuret makuutilat.
- Mahtava hirsiseinäinen Vinttisali (60m2) joogasalina
- Wanha puusauna ja lämmitettävä ulkoallas, sekä nuotiopaikka illanistujaisiin
- Kartanon oma ranta ja upea iso lauturi
- Puolivilli omenapuutarha polkuineen, ruusuineen ja keijuineen
- Karkun upea uimaranta lähellä, polkupyöriä lainataan
- Langaton Wifi
TUOMISTON KARTANON YHTEYSTIEDOT
Riippiläntie 32
Karkku / Sastamala, 38100
Finland
https://www.tuomistonkartano.fi/
KULKUYHTEYDET
Tuomiston Kartano sijaitsee 7 kilometrin päässä Tampere–Pori -valtatiestä ja 5 minuutin kävelymatkan päässä Karkun juna-asemalta. Sekä Tampereen että Porin suunnasta kulkevat junat pysähtyvät asemalla.

RETRIITIN AIKATAULU JA OHJELMA
- 13.15 alkaen saapuminen ja majoittuminen
- 15-17 ohjattu ykkössarja
- 16-18 sauna naiset
- 18.00 -> sauna miehet
- 18.30 illallinen
- 20.00-20.45 retriitin avauskeskustelu: tietoisuus, tasa-arvo ja ystävällisyys joogaharjoittelussa ja opetuksessa.
- 5.45-9 kahvi, tee ja hedelmiä tilanneille
- 6.30 mysore aloitus
- 8.00 mysore aloitus
- 8.00-9.00 sauna miehet
- 9.00-11.00 sauna naiset
- 11.00-18.30 sauna lepää
- 11.00 brunssi
- 13.30 snack tilanneille
- 14-16.30 teema: kuinka luoda turvallinen ja parantava ympäristö joogasalissa. Jooga on parantamista, aistimista ja ymmärtämistä, tajuamista. Kuinka luoda parantava tila joogasalissa avustuksissa, hyväksynnän ja positiivisen palautteen avulla? Kunnioitamalla astangajooga -perinteitä vinyasassa, linjauksissa ja opetusmenetelmissä. Tämä teema sisältää sekä teoriaa että käytäntöä.
- 17-18 Pranayama + Meditaatio: Mukava, yksinkertainen ja helppo pranayama (hengitysharjoitukset) ja meditaatiot
- 18.00 illallinen
- 18.30-19.30 sauna naiset
- 19.30-> sauna miehet
- 5.45-9.00 kahvi, tee ja hedelmiä tilanneille
- 6.30 mysore aloitus
- 8.00 mysore aloitus
- 8.00-9.00 sauna miehet
- 9.00-11.00 sauna naiset
- 11.00-18.30 sauna lepää
- 11.00 brunssi
- 13.30 snack tilanneille
- 14-16.30 teema: oman astangajooga harjoituksen luominen. Meillä kaikilla on erilainen vartalotyyppi, muoto ja ikä. Se mikä on helppoa yhdelle voi olla mahdotonta toiselle. Se ei tarkoita, että yksi käytäntö olisi parempi kuin toinen. Kuinka paljon meillä on joustoa hienosäätää yksilöllistä astangajooga käytäntöämme "perinteisen" astangajooga-järjestelmän puitteissa? Kuinka paljon voimme muuttaa sarjoja? Mikä on tarkoitus tehdä kaikki samat asanat tai juuttua yhteen asanaan loppuelämämme ajaksi. Tämä istunto sisältää sekä teoriaa että käytäntöä.
- 17-18 Pranayama + Meditaatio: Mukava, yksinkertainen ja helppo pranayama (hengitysharjoitukset) ja meditaatiot
- 18.00 illallinen
- 18.30-19.30 sauna naiset
- 19.30-> sauna miehet
- 5.45-9.00 kahvi, tee ja hedelmiä tilanneille
- 6.30 mysore aloitus
- 8.00 mysore aloitus
- 8.00-9.00 sauna miehet
- 9.00-11.00 sauna naiset
- 11.00-18.00 sauna lepää
- 11.00 brunssi
- Vapaa-aikaa, aikaa omatoimiseen retkeilyyn ja oleskeluun (Retkeily vinkki: Ritajärven luonnonsuojelualue**)
- 15.30-16.00 snack tilanneille
- 17-18 meditaatio (Tamara)
- 18.00 illallinen
- 18.30-20.00 sauna ja lämmin drop allas naiset
- 20.00-> sauna ja lämmin drop allas miehet
- 6-9 kahvi, tee ja hedelmiä tilanneille
- 6.30 mysore aloitus
- 8.00 mysore aloitus
- 8.00-9.00 sauna miehet
- 9.00-11.00 sauna naiset
- 11.00-18.00 sauna lepää
- 11 brunssi
- 12.00-14.00 villiyrttikurssi Jounin kanssa (valmistamme villiyrtti välipalan)
- 14.00-16.30 teema: kehon pidennys. Kuinka luoda maksimipituus raajoille asanoissa. Kuinka venyttely vahvistaa ja tasapainottaa mieltämme. Alunperäinen luun asetnnustekniikka (parantamismenetelmä), jota kutsuttiin "raajojen pidentämiseksi", jolla Petri muokkaa asana avustuksia luodakseen maksimipituuden raajoille. Tämä ei hyödytä vain asanaharjoitteluasi, vaan myös vapauttaa jännitteitä ja kipuja kehossa. Tässä teemassa harjoitellaan tilan löytämistä lempeällä ja turvallisella, mutta tehokkaalla tavalla. Tämä teema sisältää sekä teoriaa että käytäntöä.
- 17.00- 18.00 Meditaatio (Tamara)
- 18.00 illallinen
- 18.30-19.30 sauna naiset
- 19.30-20.30 sauna miehet
- 20.30-21.30 filmi
- 5.45-9 kahvi, tee ja hedelmiä tilanneille
- 6.30 mysore aloitus
- 8.00 mysore aloitus
- 8.00-9.00 sauna miehet
- 9.00-11.00 sauna naiset
- 11.00 brunssi
- 12.30 kiitokset ja loppuyhteenveto
- 13.30 kakku, kahvi ja tee tilanneille
RETRIITIN HINTA
1170€
Hinta sisältää täysihoidon: 5vrk majoituksen 2-4hh, 5 x brunssi, 5 x illallinen, aamu ja ilta saunan retriitin jokaisena päivänä, lämpimän drop ulkoaltaan perjantai iltana sekä upean joogaohjelman kokonaisuudessaan. Saunalla käytössämme Frantsilan pesuaineet.
- aamukahvi+maito+tee+hunaja+hedelmä 15euroa /ke,to,pe,la,su/hlö
- snack (smoothie, pähkinät, taatelit) 15euroa ke,to,pe
- all inclusive- tee 10euroa/hlö
- kakkukahvit su 6euroa
- lakanavuokra sis.pussilakanan, tyynyliinan,aluslakanan ja pyyhkeen 20euroa
RUOKA
Ruoan retriitillä loihtii Michelin-ravintolassakin työskennellyt Jouni Toivanen. Jouni tekee herkullista kasvisruokaa villiyrteillähöystettynä. Hänen kanssaan pääsee myös hortoilemaan ja tutustumaan lähemmin villiyrtteihin pihapiirissä**
MITÄ MUKAAN ?
Omat lakanat ja pyyhe, kylpytakki on hyvä matkalle uimaan, joogavarusteet; matto ja pyyhe, uima-asu, villasukat.
MAKSUT
Ennakkomaksu
- Varausmaksu 250€ alv 10% maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä (maksuyhteys alla)
Loppumaksut
- 270€ alv 10% maksetaan laskun mukaisesti. Astanga Shala Pori Oy lähettää laskun sähköpostilla 29.5, eräpäivä laskussa 12.6.2023
- 650€ ateriat ja majoitus ja mahdolliset extrat lisämaksulla maksetaan laskun mukaisesti. Tuomiston kartano Oy lähettää laskun sähköpostilla 3 viikkoa (3.7) ennen retriittiä, eräpäivä laskussa 17.7.2023
MAKSUYHTEYS
tilin omistaja: astanga shala pori oy
IBAN : FI94 4108 0012 1171 91
BIC: ITELFIHH
Viesti: Varausmaksu Petri Räisänen 25-30.7.2023
SOPIMUS JA PERUUTUSEHDOT
- Ilmoittautuminen on sitova, esteen sattuessa varausmaksua ei palauteta.
- Peruutus on tehtävä aina kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen astangajooga@gmail.com
- Jos perut 1.5 jälkeen, veloitamme 95% koko retriitin hinnasta. Jos peruutus jätetään tekemättä, ja ei tulla paikalle veloitamme 100%. Lääkärintodistuksella pidätämme 50 € toimistokuluina.
- Poikkeuksena peruutus lääkärintodistuksella 17.7 jälkeen, jolloin pidätämme toimistokulujen 50€ lisäksi 350€ kattamaan Tuomistolle aiheutuneet ateriakustannukset. Sairauslomatodistus tulee esittää 14 vrk sisällä peruutuksesta.
- Mikäli joudumme peruuttamaan retriitin omasta puolesta (force majeure), palautamme tällöin kaikki maksut.
- Asiakkaan tulee itse huolehtia tarvittavista vakuutuksista. Suosittelemme matkavakuutusta mahd peruutuksen varalta.


RETRIITIN TEKIJÄT
PETRI RÄISÄNEN
Retriitin pääopettaja
https://www.petriandwambui.com/petri/
PAULIINA MERISALO
Vastaa retriitin järjestämisestä ja ilmoittautumisesta. Pauliina avustaa mysore harjoituksissa retriitin jokaisena aamuna.
TUULI LOVéN
Tuomiston Kartanon emäntä ja omistaja
https://www.tuomistonkartano.fi/tutustu/emanta-tuu...
JOUNI TOIVANEN
Retriitin taianomainen kokki
RETRIITIN OPETUSKIELI
Suomi/Englanti
If you need info in Enlish please contact astangashalaretriitit@gmail.com
** RITAJÄRVEN LUONNONSUOJELUALUE
